Heather Morris

Kolme sisarta

32,90

Kuvaus

Tiedot

Kolme sisarta särkee sydämesi, mutta Cibin, Magdan ja Livian rohkeus ja rakkaus täyttävät sinut toivolla.

Pikkutyttöinä Cibi, Magda ja Livia lupasivat isälleen pysyä aina yhdessä, tapahtui mitä hyvänsä. Kun vuosia myöhemmin natsit lähettivät 15-vuotiaan Livian Auschwitziin, 19-vuotias Cibi seurasi pikkusiskoaan kuolemanleirille suojellakseen häntä – tai kohdatakseen kuoleman hänen kanssaan.

Natsien noutaessa juutalaisväestöä leireille sisarkolmikon keskimmäinen, Magda, onnistui pakoilemaan jonkin aikaa piileskellen perheen naapurin vintillä tai läheisessä metsässä. Lopulta myös hänet otettiin kiinni ja vietiin Auschwitziin. Kun sisaret olivat jälleen yhdessä, he lupasivat toisilleen: he selviäisivät tästä elossa.

Miljoonia kappaleita myyneiden Auschwitzin tatuoijan ja Cilkan tarinan kirjoittajan Heather Morrisin koskettava ja voimakas uutuusromaani perustuu kolmen siskoksen tositarinaan selviytymisestä Auschwitzista ja kuolemanmarssista.

Uudessa-Seelannissa syntynyt Heather Morris on poikkeuksellisen menestynyt kirjailija, jonka intohimona ovat tarinat selviytymisestä, sisukkuudesta ja toivosta. Työskennellessään vuonna 2003 suuressa melbournelaisessa sairaalassa Heather tutustui iäkkääseen herraan, jolla ”saattaisi olla kertomisen arvoinen tarina”. Mies oli Lale Sokolov, ja tapaaminen muutti molempien elämän. Heatherin romaani Auschwitzin tatuoija pohjautuu Lalen elämäntarinaan, ja sitä sekä Cilkan tarinaa on myyty yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Vuonna 2020 Heather Morris julkaisi teoksen Tarinoita toivosta, jossa hän kertoo omasta tiestään Lale Sokolovin elämäntarinan kirjoittajaksi.

”Olin Etelä-Afrikassa kirjani PR-kiertueella, kun tyttäreni otti yhteyttä ja kertoi saaneensa sähköpostia eräältä pariskunnalta. Mies oli matkustanut Livia-äitinsä luo Israeliin ja vienyt hänelle tuliaisiksi Auschwitzin tatuoijan, koska äiti ja tämän sisaret olivat holokaustin selviytyjiä. Heti kirjan nähtyään Livia sanoi: ’Siinä on varmaan Lalen ja Gitan tarina. Minä olin Birkenaussa yhtaikaa heidän kanssaan – ja Gita ja minä kävimme samaa koulua.’ Sähköpostiviestin lähettäjä Oded Ravek kysyi, voisinko tulla Israeliin tapaamaan Liviaa ja hänen Magda-siskoaan. Cibi, siskoksista vanhin, ei surullista kyllä ole enää elossa.

Mitä siinä saattoi tehdä? Nousin koneeseen, lensin Tel Aviviin, tapasin Livian ja Magdan ja kuulin heidän uskomattoman elämäntarinansa.” – Heather Morris

ISBN

9789523642164

E-kirja

9789523642188

Äänikirja

9789523642171

Kl.

84.2

Julkaistu

Tammikuu 2022

Alkuteos

Three Sisters

Alkuteoksen kieli

Englanti

Suomentanut

Kristiina Drews

Tyyppi

Sidottu

Sivut

320

Formaatti

Sidottu, Sidottu (signeerattu)

Kirjailija

Heather Morris

Heather Morris on uusiseelantilainen kirjailija, jonka tunnetuin romaani on kansainvälinen bestseller Auschwitzin tatuoija.

Lue lisää

Kirjailijan teoksia

Heather Morris

Nousevan auringon sisaret

Sotaromaani naisten sisaruudesta, urheudesta ja ystävyydestä synkimpinäkin hetkinä.