Lasiavain-palkitun Tove Alsterdalin uutuus Vajoama vie arktiselle rajaseudulle

Ajankohtaista - 9.9.2022

Autiotalosta löytyy nälkään kuollut mies, jonka vasemmasta kädestä puuttuu kaksi sormea. Järkyttävä murha sysää liikkeelle tutkinnan, jonka aikana käy ilmi, ettei kyse ole satunnaisesta tapahtumasta. Mistä kumpuaa viha, joka saa ihmisen lukitsemaan toisen neljän seinän sisälle ja jättämään heidät sinne?

Tove Alsterdalin Vajoama jatkaa Ruotsissa supersuosittua Ådalen-sarjaa. Sarjan ensimmäinen osa Juurakko oli Ruotsin myydyimpiä kirjoja. Alsterdal sai myös teoksestaan Lasiavain-palkinnon ja Ruotsin dekkaripalkinnon. Suomessa dekkarit ovat menestyneet etenkin äänikirjoina.

Vajoamankin päähenkilö on poliisikonstaapeli Eira Sjödin. Rikosta selvittäessään Eira joutuu järjestelemään myös muistisairaan äitinsä muuttoa palvelukotiin. Eiran veli istuu puolestaan vankilassa rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Pääpaikkana on Vaasan vastapäätä sijaitseva Höga Kusten, joka muistuttaa tuntureineen hieman Lappia, vaikka sijaitseekin etelässä.

Ådalen ei ole Vajoama-romaanissa romaanissa vain rikosten näyttämö, vaan kirjan tapahtumapaikat, Lappi ja etenkin Eiran kotipaikka Höga Kusten, ovat ikään kuin kirjan henkilöhahmoja. Ådalen on oikeasti olemassa oleva alue, jonka kivet ja kannot kantavat mukanaan menneisyyden painolastia, jonka vaikutus tuntuu myös tässä päivässä. Vajoamassa tutkimukset vievät Eira Sjödinin myös Kiirunaan, Ruotsin Lappiin. Lappikaan ei edusta Alsterdalille myyttistä paikkaa, vaikka se kuvataankin vahvana miljöönä. Ennemminkin Lapin arktinen hyytävyys on murhaajan sielunmaisema.

Kauhukirjailija Marko Hautala on verrannut Alsterdalia jopa televisiosarja Twin Peaksiin. Yhtymäkohta näiden välillä ei ole outoudessa vaan taustalla väijyvässä tragedian tunnussa. Hautala haastatteli Tove Alsterdalia Dekkarifestivaaleilla 2021. Hautalan mukaan Alsterdal vaikuttaisi tuntevan empatiaa kirjoittamiaan henkilöitä ja paikkoja kohtaan.

Ilman muuta. En voisi kirjoittaa tietystä paikasta tuntematta empatiaa sitä ja sen asukkaita kohtaan. Että tukholmalaiskirjailija tulisi ja valitsisi tällaisen jännän tapahtumapaikan. Vihaan sitä, kun maaseudun asukkaat kuvataan verhon takana piileskelevinä omituisina tyyppeinä.

Dekkarifestivaaleilla vuonna 2021 esiintynyt Tove Alsterdal kertoo Marko Hautalalle suhteestaan kirjoittamiinsa ihmisiin. Videossa vilahtaa myös toinen haastateltava, kirjailija Lina Areklew.