Morris, Heather

Kirjailija ja käsikirjoittaja Heather Morris on kirjoittanut kaksi koskettavaa romaania vankileiriselviytyjistä. Sekä Auschwitzin tatuoija että Cilkan tarina ovat saavuttaneet huikean menestyksen sekä kansainvälisesti että Suomessa.

Menestyskirjailija Heather Morris.

Vuonna 2003 hänelle esiteltiin iäkäs herrasmies, jolla ”saattoi olla kertomisen arvoinen tarina”. Päivä jona hän tapasi Lale Sokolovin muutti heidän kummankin elämän. Heidän ystävyytensä kasvaessa Lale lähti itsetutkistelun matkalle ja uskoi Heatherille elämänsä syvimmät yksityiskohdat holokaustin ajalta.

Sokolovin työ Auschwitzissa oli tatuoida uusien vankien ihoon heidän numeronsa. Mies poti työstään huonoa omaatuntoa, mutta näki sen parhaana tapana auttaa muita leiriläisiä. Keskitysleirillä ollessaan hän tapasi Gitan, tulevan vaimonsa. Morris kirjoitti Lalen tarinan ensin elokuvakäsikirjoitukseksi ja muokkasi siitä esikoisromaaninsa Auschwitzin tatuoija.

Lale Sokolov ja hänen puolisonsa Gita.

Myös Cilkan tarina on saanut innoituksensa Lale Sokolovin elämäntarinasta. Lalen kertomuksissa esiintyi tämän edesmenneen vaimon ystävä, Cecilia eli Cilka Klein, jota Lale kuvasi rohkeimmaksi koskaan tapaamakseen ihmiseksi. Tämä kuvaus tietenkin herätti Morrisin kiinnostuksen, ja Auschwitzin tatuoijan valmistuttua hän alkoi työstää romaania Cilka Kleinin elämään perustuen. Syntyi Cilkan tarina.

Koska Klein oli ehtinyt menehtyä ennen romaanin työstämisen alkamista, hänen nimeään kantava romaani perustuu Morrisin tekemään tutkimukseen sekä Lalen ja muiden selviytyjien kertomuksiin.

Heather Morris, polku kirjailijaksi

Morris on kotoisin Uudesta-Seelannista ja asuu nykyään Australiassa. Hän vietti lapsuutensa Uuden-Seelannin maaseudulla vanhempiensa ja neljän veljensä kanssa. Myös muut sukulaiset olivat tiivis osa kirjailijan lapsuutta, sillä myös isovanhemmat ja isoisovanhemmat asuivat lähistöllä. Lapsena Morris nautti urheilemisesta ja lukemisesta. Häntä kehuttiin hyväksi tarinankertojaksi jo silloin, mutta hän ei suostunut kirjoittamaan itse.

Opintojen jälkeen Morris päätyi sosiaalityöntekijäksi Monash Medical Centreen, jossa työskenteli yli 20 vuotta. Samalla hän seurasi lastensa kasvua ja osallistui heidän urheiluharrastuksiinsa. Hän aktivoitui itsekin uudelleen urheilijana sekä päätti vihdoin seurata intohimoaan tarinankerrontaa kohtaan.

Morris ilmoittautui elokuvakäsikirjoittamisen kurssille Australian College of Journalism -kouluun. Ensimmäistä kirjoittamiskurssia seurasi lukuisia kursseja Australiassa ja Yhdysvalloissa. Morris ammensi inspiraationsa sosiaalityöntekijän työssään kuulemistaan tarinoista.

Lopulta hän tapasi Lale Sokolovin ja Auschwitzin tatuoija sai alkunsa.

Heather Morris vieraili Helsingissä syksyllä 2019. Nora Varjama haastattelee kirjailijaa Akateemisessa kirjakaupassa.

Palkinnot

• Audie Award for Fiction 2019 (for audio book, read by Richard Armitage)

• Neilsen Gold Bestseller Award 2019

• Apple Book of the Year 2018

• Ehdokkuus: Storytell Awards, paras äänikirja 2019

Morrisin haastatteluja

Morrisin kustannustoimittaja haastattelee Morrisia: https://www.youtube.com/watch?v=BanZ6ZvKVhA


Jewish Heritage Living Memorial To The Holocaust -museon luku- ja kyselytilaisuus:


Heather Morris kertoo Cilkan tarinasta:

Heather Morris, tuotanto

Tagged , , , ,