Johanna Hedman

Johanna Hedman on ruotsalainen esikoiskirjailija, jonka romaani Trio oli kotimaassaan vuoden puhutuin kirjallinen tapaus.

Johanna Hedman on ruotsalainen esikoiskirjailija, jonka romaani Trio oli kotimaassaan vuoden puhutuin kirjallinen tapaus.

Kirjailijan teokset

Johanna Hedman

Trio

Vangitseva esikoisromaani nuoruudesta ja aikuiseksi kasvamisesta

Thora, Hugo ja August – kolme kaksikymppistä ystävystä Tukholmassa viettävät kaiken aikansa yhdessä: istuskelevat kahviloissa, pyöräilevät kesäöinä Djurgårdenin puistossa, tekevät kevätretken Pariisiin.

Thora on kerroksen kokoisessa asunnossa kasvanut upporikkaan ja vaikutusvaltaisen suvun vesa. Taiteilijaksi havitteleva August on jo pitkään ollut hänen rakkain ystävänsä, välillä rakastettunsakin. Maalta kaupunkiin muuttaneen Hugon tausta on vaatimattomampi. Hän tapaa Thoran ja Augustin, kun muuttaa Tukholmaan opiskelemaan ja alivuokralaiseksi Thoran vanhempien asuntoon. Häntä yhtä aikaa kiehtoo ja etoo Thoran ja Augustin etuoikeutettu maailma.

Kolmikon väliset herkät suhteet uhkaavat jatkuvasti järkkyä, ja pinnan alta kumpuaa vahvoja tunteita yhteiskuntaluokista ja identiteeteistä. Niihin tunteisiin Hugo joutuu vuosia myöhemmin palaamaan, kun Thoran ja Augustin tytär etsii hänet käsiinsä ja haluaa tietää, mitä hänen vanhempiensa nuoruudessa tapahtui.

Aulan blogi

Lukuelämyksiä kirjojen ulkopuolelta

Blogistamme löytyy kaikkea kirjailijoidemme kuulumisista joululahjavinkkeihin asti. Ole myös tarkkana arvontojen suhteen – sinulla on mahdollisuus voittaa lukuisia paketteja.

Lue lisää

Tutustu Aulan kesän ja syksyn 2022 luetteloon!

Tutustu tuleviin julkaisuihin sekä siihen, mitä olemme aiemmin julkaisseet.

Katalogit