Ajankohtaista

Tsekkaa täältä Aula & Co:n viimeisimmät kuulumiset!

Tänä syksynä tulee täyteen tasan 140 vuotta siitä, kun saksalainen kemisti Albert Ladenburg pystyi valmistamaan Sokrateen juoman myrkkykatkon myrkyn vaikuttavaa ainetta ilman itse kasvia. On myös kulunut 200 vuotta siitä,

Mary Kubican trilleri Paikallinen nainen kadonnut sai yli 800 000 arviota, enemmän kuin vaikkapa Nainen junassa.
Naomi Ishiguron Sadekatveen orvot aloittaa odotetun fantasiatrilogian. Kirja otti vaikutteita japanilaisesta kulttuurista, isän, Nobel-voittaja Kazuo Ishiguron, kulttuuriperinnöstä.
Milja Kauniston mukaansatempaava romaani on kertomus tieteestä ja neuroepätyypillisenä naisena selvitymisestä 1800-luvun Ranskan maaseudulla isorokkoepidemian keskellä.
Kuolematon on Bardugon omista esivanhemmista Espanjan kultaisen vuosisadan aikana inspiroitunut historiallinen romaani ripaukselle magiaa.
Tuire Malmstedt kirjoittaa synkkiä kirjoja voidakseen olla murehtimatta arjessaan. Elokuussa ilmestyvä Jehki on trillerisarjan jännittävä avaus, josta kirjailija Arttu Tuominen kirjoitti: "Jehki on kuin Jäämeren sumu – arvoituksellinen, viiltävä ja
Illarion Pavljukin teos on saanut vaikutteita elokuvista mutta myös Kalevala-eepoksesta, sillä romaanin joen nimi on Tuoni. Puolustusministeriössä työskentelevä Pavljuk on saanut valtiolta matkustusluvan Suomeen, ja hän vierailee sotatilanteesta riippuen Helsingissä
Flann O’Brienin Hullu kuningas puussa on (joidenkin James Joycen kirjoittamien kirjojen ohella) kuuluisin ja pahamaineisin Irlannissa 1900-luvulla julkaistu romaani. Nyt se ilmestyy ensi kertaa suomeksi Kristiina Drewsin suomentamana.
Runsaat määrät kauno- ja tietokirjoja, dekkareita ja lastenkirjoja superisolla alennuksella alkaen 5 euroa. Samalla tuet suoraan kustantajaa!