Tämä oli lääketieteen vallankumous – Napoleonin koodi

Milja Kauniston historiallinen uutuusromaani Napoleonin koodi pohjautuu kiehtoviin historiallisiin tosiasioihin: keisari Napoleon rokotutti armeijansa ensimmäisenä isorokkoa vastaan. Villecomtalin kylässä Ranskassa oli kuitenkin salainen rojalistinen veljeskunta, joka piti rokotteita Pedon merkkinä. Romaanin päähenkilö, apteekkari Artemis taistelee tyhmyyttä ja tietämättömyyttä vastaan 1800-luvun alun ranskalaiskylässä. Teosta voisi verrata teemojensa puolesta vaikkapa Umberto Econ Ruusun nimeen.

“Artémis nosti pipetin huulilleen. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi. Makeankitkerä maku, kuin karvasmanteli villikirsikoissa, levisi kieleltäsuuhun. Hän tarkkaili pupillejaan. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi lisää. Ei enempää. Pupillit laajenivat hitaasti samalla, kun hän tunsi rohdon vaikutuksen kehossaan. Hän tarkkaili öljylampun liekin valossa lepattavaa kuvajaistaan. Pian hän ei enää välittänyt takanaan kuorsaavasta miehestä, jonka sukuelin riippui naurettavasti lakanoihin tahmautuneena ja jonka mustakarvainen nyrkki karvaisen vatsan päällä nousi ja laski. Hänen oma kuvajaisensa muuttui. Punainen, tykyttävä poski muuttui kauniiksi ja kipu siinä hellitti. Huone tuntui laajentuvan ja supistuvan hengityksen tahtiin.”

1.    Kirjoitat romaanissasi, että kuvaamasi aikakausi oli lääketieteen vallankumous. Mitä tarkoitat sillä?

Lääketiede oli kehittynyt kovin hitaasti ennen Ranskan vallankumousta. Lääkäreillä ei ollut juuri parempaa tietoa sairauksista kuin kylän yrttikaupustelijoilla ja kätilöeukoilla. Siihen aikaan vallitseva käsitys oli ns. humoraaliteoria: ihmisen kehon eri nesteet ja niiden epätasapaino aiheuttaisivat kaikki sairaudet. Tämän vuoksi lääkärit koettivat tasapainottaa tuota teorian nestetasapainoa muunmuassa laskemalla verta ihmisestä, joka kylläkin alensi hetkellisesti kuumetta, mutta muuten ennen kaikkea heikensi potilasta. Yrttimummojen katsottiin auttavan tavallisia ihmisiä enemmän; he tunsivat kasvien parantavat molekyylit kauan ennen lääketehtaiden aikakautta — ja ainakaan heidän käsittelyynsä ei kuollut. Mikrobeista ei tiedetty juuri mitään ja tartuntataudit saivat mellastaa, koska mikroskooppi oli verrattaen harvinainen, eivätkä siihen katsojat useinkaan tienneet mitä näkivät.

Sitten 1800-luvun taitteessa, isorokon ollessa pahimmillaan (vertauskohdaksi: se tappoi ihmisiä samaan tahtiin kuin musta surma, eli noin kolmanneksen Euroopan väestöstä), keksittiin rokote, lähes vahingossa. Ajatus siitä, että tartuntatauteihin voitaisiin jotenkin vaikuttaa, mullisti kaiken. Se tuntui aikanaan ajatuksenakin jo niin luonnonvastaiselta, että hoitokeino kohtasi huomattavasti enemmän vastustusta kuin rohkaisua. Sijoitin romaanini tähän aikakauteen, jotta ihmiset pääsisivät kurkkaamaan aikaan ennen rokotuksia, joiden aikaansaamaa terveyttä pidämme nyt ilmiselvän itsestäänselvyytenä. Mehän jopa kaihoamme aikaan ennen rokotuksia, tuohon aikaan jona kukaan meistä ei ole elänyt, ja johon voidaan siten projisoida kaikenlaista luonnollisen hyvinvoinnin ja puhtaan maaseudun onnen fantasiaa. Silloin oltiin toki luonnontilassa, mutta varhainen kuolema on sekin täysin luonnollinen asia…

2. Haluat kuvata neuroepätyypillistä ihmistä. Artemis vastaa aina suoraan kysyttäessä, vaikka se 1800-luvun alussa ei ole hyväksi. Miksi teit päähenkilöstäsi mahdollisesti jopa autistin?

Niin kuin melkoinen osa taiteilijoista, olen itsekin neuroepätyypillinen. Minulla ei ole ollut vielä varaa kalliiseen diagnosointiin, mutta kuka tahansa joka tunsi minut lapsena, muistaa itseensä käpertyneen, omituisen lapsen, joka ei halunnut tulla kosketetuksi, ja tuli kuorestaan ainoastaan musiikin tai kirjallisuuden avulla. Olen aina tuntenut olevani ulkopuolinen, ja koska nuoruudessani ei vielä kovinkaan paljon harrastettu neuroepätyypillisten diagnosointia, olen joutunut keksimään omat keinoni selviytyäkseni maailmassa, joka ei tunnu ajattelevan tai toimivan samalla tavalla kuin minä. Minua on tämän vuoksi jo pitkään kiinnostanut millaisia työkaluja neuroepätyypillisten on ollut pakko ottaa haltuun menneinä aikoina, kun kaikkia ihmisiä kohdeltiin samalla ronskillä kädellä, eikä lääkitystä saatikka terapiaa ollut olemassakaan. Millä tavalla noita ihmisiä kutsuttiin? Millaisia töitä heille annettiin? Joutuivatko he vankilaan vai hullujenhuoneelle, vai oppivatko vain maskaamaan käytöksensä niin paksun kuoren taa, että saattoivat pysytellä omassa rauhassaan? Etsivätkö he joukosta kaltaisiaan, löysivätkö toisensa? On selvää, että käyttäytymishäiriöitä, tarkkaavaisuushäiriöitä, autismin kirjoa ja monenlaista traumaperäistä psyykeongelmaa on esiintynyt aikojen alusta lähtien. On esitetty teoria, jonka mukaan esihistorialliset ihmisheimot olisivat käyttäneet jokaisen rasahduksen ja ilmeen muutoksia herkästi havainnoivia neuroepätyypillisiä jäseniään vahteina, jotka kertoivat heimolle tulevasta vaarasta ja edesauttoivat siten lajin selviämistä. Ei pidä unohtaa, että ihminen on aina tehnyt myös taidetta ja harjoittanut henkien manaamista ja shamanistisia matkoja mieleen, neuroepätyypillisyys on aina ollut olennainen osa ihmisyyttä eikä välttämättä mikään sairaus.

Päähenkilöni Artemis on outolintu, nainen joka ei kykene valehtelemaan, joka aistii kun hänelle valehdellaan; hän töksäyttelee ja joutuu vaikeuksiin, mutta samanaikaisesti hänellä on huima kyky käsitellä tietokokonaisuuksia — joka tekee hänestä muiden silmissä pelottavan ja jopa vaarallisen. Olen käyttänyt omia ja läheisten neuroepätyypillisten kokemuksia, ja konsultoinut autismikirjon asiantuntijaa välttääkseni ylilyöntejä. On kuitenkin otettava huomioon, että Artemis oli viettänyt lapsuutensa vallankumouksen Pariisissa kauhun ja silmittömän väkivallan keskellä — onko hän siis autistinen, vai kenties kirjallisesti lahjakas mutta syvästi traumatisoitunut yksilö ja siksi voimakkaasti aistiyliherkkä? Tämän lukija saa päättää itse.

3. Asut itse romaanin tapahtumapaikalla Villecomtalissa. Millainen kylä se on?

Olen asunut Villecomtalissa nyt yhtä kauan kuin Suomessa koskaan. Villecomtal on kylä, jossa vanhat punakivet kuiskailevat mahtavasta menneisyydestä: tämä kylä on mainittu ensi kerran historiassa jo merovinkikuninkaiden, siis Kaarle Suuren, aikakaudella. Täällä Napoleon joukkoineen vaihtoi saappaansa palatessaan Italian sotaretkeltään, täällä vastustettiin vallankumousta viimeiseen saakka, kunnes paavi käski alistua uuteen järjestykseen; täällä on perheitä, jotka ovat asuttaneet näitä vuoria jo 500 vuotta, ja hautovat yhä toisilleen kaunaa vallankumouksen aikaisesta riidasta. Täällä on keskiviikkotori, aamukahvit kyläkahvilassa jossa vaihdetaan kuulumiset ja ruoditaan juorut. Täällä on virtaava joki ja hengästyttävän korkeat mäet minne tahansa meneekin. Täällä on koti.

4. Olet kirjoittanut useita romaaneja ja vakiinnuttanut paikkasi luijoiden keskuudessa. Tyypillisesti lukijasi ovat naisia, mutta lääketiede kiinnostaa varmasti myös mieslukijoita. Oliko se tarkoituksesi?

Historiallinen romaani lajityyppinä mielletään natisevien korsettien, salskeiden ritareiden ja pyörtyilevien neitosten temmellyskentäksi. Minun historiani on hieman toisenlaista. Itse asiassa jo kirkkohistoriaan sijoittuvasta ensitrilogiastani (Olavi Maununpoika-trilogia) lähtien minulla on ollut kosolti mieslukijoita. Tämä saattaa toki johtua siitä, että päähenkilöni ovat usein miehiä, ja kielenkäyttöni on ronskia. Rakastan kirosanoja, ja kiroilen itse häpeämättömästi, sekä tosielämässä että kirjoissani. Jokaisessa kirjassa, jopa siinä ainokaisessa nykyaikaan sijoittuvassa kirjassani (romanttinen komedia Parfait Amour), hahmot ovat toissijaisia, ja painopiste on tavallisessa ihmisessä maailmanhistorian murroksen kourissa. Me tunnemme kuninkaiden historiaa, me tunnemme kirkkohistoriaa, me tunnemme taiteen historiaa. Mutta millaista on ollut olla historiallisen yhteiskunnan väliinputooja — homoseksuaali, väärässä sukupuolessa, pyöveli, vainottu rikollinen, äpärä, taiteilija, vallankumouksellinen, kerjäläinen, neuroepätyypillinen — suurten historiallisten muutosten aikakausina, kun armoa ei annettu, ja vahvimman laki vallitsi? Teemat ovat universaaleja ja koskettavat kaikkia. Siksi minulla on aina ollut lukijoita kaikista sukupuolista, yhteiskuntaluokista ja ikäryhmistä.

5. Täytit keväällä 50 vuotta. Mikä on muuttunut?

Minulle sanottiin syntymäpäivieni aikoihin myötätuntoisella äänensävyllä, että kyllä se elämä voi olla hyvää vanhenemisesta huolimattakin, olinhan minä sentään kuitenkin melko nuorekkaan näköinen. Teki mieleni karjahtaa Artemis-maisesti, että paavin pahkapallit soikoon, minun elämäni on hyvää juuri vanhenemisen tähden! Ensinnäkin, kaltaistani blondia ei enää ahdistella. Ikäiseni nainen osaa jo äyskähtää kähmijät matkoihinsa. Toisekseen, en enää pelkää oikein mitään. Minua on lakannut kiinnostamasta mitä ihmiset minusta ajattelevat — tämä on myös hyvin Artemis-mainen piirre. Voin siis tehdä mitä haluan, selittelemättä, häpeilemättä. Kolmannekseen: minä muutun, mutta maailma muuttuu vielä nopeammin. Olen elänyt aikaa, jolloin tuli ajatella omilla aivoilla, eikä ulkoistaa ajatteluaan koneelle. Osaan siis selviytyä kiperistäkin tilanteista, vaikka sähköt katkeaisivat, eikä AI:lta enää voisi kysyä neuvoa. Mielestäni historiallinen romaani auttaa hahmottamaan millaista oli aikoina, jolloin selviäminen riippui omista taidoista, kätten ja aivojen kyvyistä. Tänä päivänä olen ylpeästi koneista riippumaton ajattelija, ja 50-vuotias voi olla juuri tällaisesta ärsyttävän leuhka. Koska miksi ei? Jos ei nyt niin koska!

Milja Kaunisto (s. 1976) on Etelä-Ranskassa Villecomtalin kylässä asuva kirjailija ja musiikintekijä. Hän on julkaissut seitsemän historiallista romaania. Hän vierailee Suomessa seuraavan kerran loka-marraskuussa. 

Napoleonin koodi ilmestyi elokuussa 2026.

Milja Kaunisto: Napoleonin koodi

ISBN 9789523646728
Aula & Co 2026.

Kirja ilmestyy 6.8.2026.

Kansi on Laura Noposen.

Ääni- ja e-kirja ilmestyy 6.8. Lukijana on Elina Keinonen.

Linkkejä:

https://anna.fi/ihmiset/kirjailija-milja-kaunisto-tunnustaa-puhuvansa-palturia