Jyrki Vainosen Täytetyille Tampereen kirjallisuuspalkinto – on myös Tähtifantasia-ehdokas

Kirjoittanut NV | Ajankohtaista - 26.4.2023

Jyrki Vainosen Täytetyt on Tähtifantasia-palkintoehdokas

Jyrki Vainonen on saanut Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon romaanistaan Täytetyt (Aula & Co). Palkinto jaetaan vuosittain ansiokkaasta kaunokirjallisesta teoksesta.

Luovan työn palkitsemistoimikunta palkitsee vuosittain Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla Tampereella tai Tampereen lähiseudulla asuvia kirjailijoita. Raadin mielestä ”Jyrki Vainosen Täytetyt tempaa lukijan kafkamaisiin tunnelmiin, tarinoihin ja yhä merkillisempiin, monitulkintaisiin ja toisiinsa kietoutuviin, unen, kuoleman ja muistin syövereihin. Kieli on kaunista ja kerronta lumoava”.

Tilaisuudessa palkittiin yhteensä kahdeksan kirjailijaa. Muita palkittuja olivat Päivi AlasalmiRiikka PalanderTeemu PalosaariJukka TilsaElina PitkäkangasJyrki Vainonen ja Viggo Wallensköld.

Tämän lisäksi Täytetyt (Aula & Co) on Tähtifantasia-palkintoehdokas.
Tähtifantasia-raati sanoi siitä näin:
”Hiljaa avautuva, kaunis ja kauhistuttava mysteeriromaani käsittelee yksinäisyyttä, minuutta ja elämänkulkua. Runollinen mutta selkeä kielenkäyttö on mestarillista.”

Kaikki Tähtifantasia-palkintoehdokkaat ovat:

Mariana Enriquez: Yö kuuluu meille (WSOY, suom. Sari Selander)

Marko Hautala: Kuolleiden valssi (Tammi)

Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet (Punainen Silakka, suom. Raisa Porrasmaa)

Marja Kyllönen: Vainajaiset (Teos)

Jyrki Vainonen: Täytetyt (Aula & Co)

Aula onnittelee mahtavaa Vainosta!

Kuuntele Jyrki Vainosten keskustelu Ylen Luomiskertomus-ohjelmassa

”Muistot hapertuvat ja minuus pyyhitään pois: mestarillisen tarinan­kutojan romaani soittelee alitajuntaa.”
Helsingin Sanomat

”Mysteerimäinen, allegorinen romaani Täytetyt on jännitteinen ja aistimusvoimaisen väkevä, muun muassa hajukuvausten osalta.”
Kulttuuritoimitus

”Teos kiehtoo monitulkintaisuudellaan.”
– Turun Sanomat

Jyrki Vainonen (s. 1963) on moneen kertaan palkittu ja yli kymmenelle kielelle käännetty kirjailija, joka on julkaissut romaaneja, novelleja, esseitä, satiirin ja kuunnelmia. Hän sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 1999 julkaistusta esikoisteoksesta Tutkimusmatkailija. Teoksen kustansi Niko Aula, ja nyt Vainonen julkaisee Aula & Co:lle, jonka kustantaja Niko Aula nykyään on.

Aula & Co onnittelee Vainosta!

Täytetyt-kirjan kansi.