Kuvastaja-palkinto Vehka Kurjenmiekalle

Fantasiakirjallisuuspalkinto Kuvastaja jaettiin Helsingin kirjamessuilla 23.10.2025 klo 14.30.

Palkinnon sai tänä vuonna Vehka Kurjenmiekan Talventaitto-kirjalle, jonka on kustantanut Aula & Co. Kuvastaja-palkinnon jakaa vuosittain Suomen Tolkien-seura Kontu ry ja se annetaan parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle.

Palkintoraati luonnehti Talventaittoa muun muassa huumaavan romanttiseksi ja poikkeuksellisen lyyriseksi fantasiaksi. Raati ylisti myös Kurjenmiekan kirjassa esiintyvää kaunista kieltä, omaperäistä taikuutta ja puhuttelevaa rakkaustarinaa, joka “ei esittele pelkkää huumaa tai eron kipua, vaan myös rakkauden hyväksymisen vaikeutta”. Kokonaisuuden todettiin olevan hieno, kaunis ja todella eheä.

Kilpailuun osallistuivat vuonna 2024 julkaistut suomalaiset fantasiaromaanit, joista finalisteiksi pääsivät Siiri Enorannan Keuhkopuiden uni (Gummerus), Joanna Heinosen Metsän väki (Robustos), Linnea Kuuluvaisen Metsän peitto (Gummerus) sekä Toni P. J. Saarisen Kuolleita kukkia Miasmalasta (Osuuskumma).

Kuvastaja-palkintoa on jaettu vuodesta 2000 asti ja sen ovat aikaisemmin saaneet muun muassa Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi, 2000), Jyrki Vainosen Perintö (Loki, 2005) sekä niin ikään Aula & Co:n kustantama Katariina Heikkilän Punainen nyrkki (2019).

Jaa:

Lisää juttuja:

Kirjamessuale on alkanut

Kirjamessuale on alkanut! Kaikki kirjat ovat nyt 20-70 prosentin alennuksessa. Et tarvitse erillistä alekoodia, ei voi yhdistää muihin alennuksiin. Kirjamessuale voimassa 10.11. saakka.

Lue lisää »

“Viidennen Beatlesin” Jiri Nikkisen kirja ilmestyy – kutsu kirjan julkistukseen to 23.10 & la 25.10.

Aula & Co julkaisee Jiri Nikkisen itsensä kirjoittaman kirjan Hyvä bore – Clifters, Beatles ja elämäni musan parissa torstaina 23.10. klo 16 Helsingin kirjamessujen Esplanadi-lavalla. Julkkarikeikka lauantaina 25.10. klo 18 messuklubilla.

Jiri Nikkisen musiikillinen ura kattaa lähes viisi vuosikymmentä Cliftersistä Beatles-tribuutteihin. Kirjassaan hän kertoo eloisasti ja rehellisesti lapsuutensa lähtökohdista, musiikillisesta läpimurrostaan ja henkilökohtaisesta elämästään. Nikkinen täyttää 60 vuotta 10.11.2025.

Lue lisää »