Åsa Wikforss

Åsa Wikforss on tietokirjailija ja Tukholman yliopiston teoreettisen filosofian professori ja Kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen. Hän on myös Nobel-palkinnon myöntävän Ruotsin akatemian tuorein jäsen, Sara Daniuksen tuolin nykyinen haltija.

Kirjassaan Vaihtoehtoiset faktat Wikforss pureutuu tiedon olemukseen ja siihen, miksi ihmisten on joskus helpompaa vastaanottaa vääristelty totuus kuin tutkimuksiin perustuva tieto. Pahimmillaan tuo taipumus johtaa disinformaation leviämiseen, josta Wikforss käyttää esimerkkinä Donald Trumpin vuoden 2016 presidentinvaalikampanjaa.

Juuri Donald Trumpin kampanja innoitti Wikforssin kirjoittamaan Vaihtoehtoiset faktat. Wikforssin teos jaettiin Ruotsissa sen ilmestyttyä noin 110 000 lukiolaiselle.

Åsa Wikforssin tutkimusura ja elämä

Wikforss on kansainvälisesti tunnettu tutkija, jonka julkaisuja ja puheita on nähty ympäri maailmaa. Hän toimii teoreettisen filosofian professorina Tukholman yliopistossa. Hän on vasta toinen ruotsalainen nainen, joka on saavuttanut kyseisen aseman. Kirjailija on erikoistunut tietoteoriaan ja kielen filosofiaan, erityisesti kielen ja mielen yhteyden tutkimiseen. Väitöskirjassaan Linguistic Freedom: An Essay on Meaning and Ruleshän kyseenalaistaa väitteen siitä, että puhuttu kieli olisi ensisijaisesti normien ohjaamaa toimintaa.

Professorin päivittäisten töiden ohella Åsa Wikforss johtaa tällä hetkellä poikkitieteellistä tutkimusohjelmaa, jossa pyritään ymmärtämään tiedon vastustamiseen liittyviä mekanismeja ja syitä. Tutkimusryhmään kuuluu niin filosofeja, politiikantutkijoita, mediatutkijoita kuin psykologeja. Lisäksi Wikforss kuuluu Academia Europaeaan sekä Kuninkaalliseen tiedeakatemiaan. Viimeisimpänä kunnianosoituksena hänet valittiin jäseneksi Ruotsin akatemiaan, joka vastaa kirjallisuuden Nobel-palkinnosta.

Omat opintonsa Wikforss aloitti kirjallisuustieteen parissa Ruotsiss, mutta huomasi häntä mietityttävien kysymysten kallistuvan toistuvasti filosofian puolelle, jota hän ryhtyikin opiskelemaan. Kirjailija kuvailee tienneensä heti perusopintojensa alussa, että tulisi omistamaan elämänsä tutkimukselle. Hän jatkoi opintojaan Oxfordissa ja viimeisteli ne Columbia Universityssä, jossa kirjoitti väitökirjansa.

Wikforss tapasi aviomiehensä opiskellessaan Oxfordissa. Sieltä hän muutti yhdysvaltalaisen miehensä kanssa New Yorkiin, jossa pari asui 12 vuoden ajan. Sinä aikana he saivat kaksi tytärtään, jotka ovat jo molemmat aikuisia. Lasten varttuessa Wikforssista alkoi tuntua yhä vahvemmin, että hän haluaisi lastensa kokevan myös ruotsalaisen kulttuurin omakseen. Niinpä perhe muutti lopulta Ruotsiin. Nykyään Wikforss asuu puolisonsa ja koiransa kanssa Tukholmassa. Wikforss on alunperin kotoisin Göteborgista, jossa syntyi vuonna 1961.

Åsa Wikforss Ruotsin akatemiassa

Vuonna 2019 Åsa Wikforss nimitettiin osaksi Ruotsin akatemiaa Sara Daniuksen tilalle. Ruotsin akatemia myöntää vuosittain kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Lukeminen on kuulunut Wikforssin elämään lapsuudesta saakka. Hänelle oli tärkeää, että myös hänen lapsensa kasvoivat kirjallisuudesta nauttien. Hän uskoo tuovansa Ruotsin akatemiaan erityisesti tietokirjallisuuden tuntemusta.

Kirjailijan teokset

Aulan blogi

Lukuelämyksiä kirjojen ulkopuolelta

Blogistamme löytyy kaikkea kirjailijoidemme kuulumisista joululahjavinkkeihin asti. Ole myös tarkkana arvontojen suhteen – sinulla on mahdollisuus voittaa lukuisia paketteja.

Lue lisää

Tutustu Aulan kesän ja syksyn 2022 luetteloon!

Tutustu tuleviin julkaisuihin sekä siihen, mitä olemme aiemmin julkaisseet.

Katalogit