19,70€
Miksi jotkut kuusikymppiset vaikuttavat nelikymppisiltä ja jotkut nelikymppiset puolestaan kuusikymppisiltä? Entä voimmeko itse vaikuttaa siihen, kumpaan ryhmään kuulumme?
Terveyteen ja ikääntymiseen vaikuttaa moni asia. Nobel-palkitun Elizabeth Blackburnin ja terveyspsykologi Elissa Epelin tutkimukset ovat osoittaneet, että kromosomit muodostavan DNA-rihmaston päässä olevat telomeerit eivät olekaan vain geneettisten ohjeiden siirtämistä varten. Ne kuuntelevat ihmistä: ne reagoivat stressiin ja rentoutumiseen, iloon ja suruun. Telomeerit vaikuttavat aivojen tilaan, mielialaan sekä siihen miten nopeasti vanhenemme ja kuinka alttiita olemme aivoja rappeuttaville sairauksille. Toisin sanoen voimme vaikuttaa solutasolla siihen, miten vanhenemme.
Teoksessa selitetään yleistajuisesti mitä telomeerit ovat ja annetaan yksinkertaisia ruokavalioon, uneen ja henkiseen hyvinvointiin liittyviä ohjeita, joiden avulla voimme pitää huolta telomeeriemme riittävästä pituudesta. Mitä syödä, miten treenata, miten torjua stressiä, miten suojella lasten telomeereja lapsuudesta teini-ikään saakka. Miten elää pitkä ja hyvä elämä.
“He pyrkivät todellakin vakuuttamaan lukijansa siitä, että jokaisen on otettava vastuu telomeereistään.” – Me Naiset
ISBN | 9789527269121 |
---|---|
Kl. | 17.3, 56, 56.4 |
Alkuteos | The Telomere Effect |
Alkuteoksen kieli | Englanti |
Suomentanut | Teija Hartikainen |
Sivut | 435 |
Tyyppi | Nidottu |
painos | 2. |
Julkaistu | Toukokuu 2018 |
Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Lisäksi jaamme sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoja siitä, miten käytät sivustoamme. Kumppanimme voivat yhdistää näitä tietoja muihin tietoihin, joita olet antanut heille tai joita on kerätty, kun olet käyttänyt heidän palvelujaan. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita sivustot voivat käyttää tehdäkseen käyttäjäkokemuksesta tehokkaamman. Lain mukaan voimme tallentaa evästeitä laitteellesi, mikäli se on ehdottoman tärkeää sivuston toiminnan kannalta. Tarvitsemme suostumuksesi kaikenlaisten evästeiden käytölle. Voit muuttaa tai peruuttaa hyväksyntäsi sivustollamme evästeilmoituksen kautta.