Aula & Co tuo Helsingin virtuaalisille kirjamessuille (22. – 25.10.2020) peräti kolme ulkomaista tähteä. He ovat kaikkia arvostettuja, palkittuja ja kiitettyjä kirjoittajia. Haastattelut ovat livehaastatteluja, eivät äänitettyjä.
Tommy Orange on on Amerikan alkuperäisväestöön kuuluva cheyenne ja arapaho, mutta hän kutsuu itseään intiaaniksi. Cityintiaaneiksi Orange kutsuu myös esikoisromaaninsa Ei enää mitään henkilöitä, identiteettinsä hukanneita naisia, miehiä ja lapsia. Orangen romaani on laajasti kiitetty ja palkittu, ja muun muassa Margaret Atwood on kutsunut sitä “uskomattomaksi mestariteokseksi”.
Ei enää mitään seuraa kahdentoista urbaanin intiaanin valmistautumista Oaklandin stadionilla pidettävään suureen powwowiin. Jacquie Red Feather on juuri raitistunut ja haluaa löytää hylkäämänsä perheen. Dene Oxendene taas yrittää koota elämänsä enon kuoleman jälkeen ja menee hänen muistokseen töihin powwowiin. Neljätoistavuotias Orvil osallistuu perinnetanssinäytökseen ensimmäistä kertaa elämässään.

Rujot hahmot – juopot, raitistuneet juopot, gangsterit ja pitkään kärsineet isoäidit – asettavat oman kulttuurinsa jatkuvasti kyseenalaiseksi. Yhdessä kertojien äänistä muodostuu kaupunki-intiaanien kurimuksesta laulava kuoro, joka yrittää tulla toimeen tuskallisen historian, kauneuden ja henkisyyden, uhrausten ja sankaruuden kanssa. Ei enää mitään on kirjallinen mestariteos täysin unohtumaton kirja.
Tommy Orange vierailee livenä Helsingin virtuaalisilla kirjamessuilla torstaina 22.10. klo 18.30. Hän keskustelee Sofi Oksasen kanssa identiteetistä ja kaunokirjallisuudesta romaaninsa Ei enää mitään pohjalta. Tervetuloa mukaan!
Helsingin kirjamessuille saapuu myös painosten kirjakuningatar Heather Morris
Auschwitzin tatuoija on yksi 2000-luvun myydyimpiä kirjoja. Se nosti kuusikymppisen Heather Morrisin maailmanmaineeseen. Romaani ja sen jatko-osa Cilkan tarina ovat koskettaneet lähes sataatuhatta lukijaa ja äänikirjan kuuntelijaa myös Suomessa.

Auschwitzin tatuoijana työskennelleen Lale Sokolovin tarina ja sen jatko-osa, Lalen ystävästä Cilkasta Kleinista kertova Cilkan tarina ovat myyneet maailmanlaajuisesti useita miljoonia kappaleita. Molemmat romaanit perustuvat tositapahtumiin, mutta Morris on käyttänyt tarinankertojan taitojaan täyttääkseen aukkoja.
Cilkan tarinan päähenkilö Cilka Klein esiintyi myös. Hän oli keskitysleirillä natsien seksiorjana ja tuomittiin sotaoikeudenkäynnissä Siperian vankileirille. Klein vietti 15 vuotta Vorkutan vankileirillä. ”Cilka oli rohkein ihminen, jonka olen koskaan tavannut”, Lale Sokolov on sanonut.

Morris on nykyään rikastunut kirjoillaan, mutta tragedioilta ei ole vältytty. Alkuvuodesta hänen kotiaan Sydneyn lähistöllä Australiassa koetteli metsäpalot. Korona vei esiintymiset heti keväällä. Morris asuu 50 kilometrin päässä Sydneystä luonnonpuiston reunalla, jossa asustelee muun muassa koaloja. Hän tuntee hyvin Australian juutalaisyhteisön, sillä monet holokaustin kokeneet muuttivat toisen maailmansodan jälkeen sinne, ja Morris on tutustunut yhteisön jäseniin kirjojen taustatutkimusta tehdessään.
Aula & Co julkaisee Morrisin seuraavan kirjan Tarinoita toivosta maaliskuussa 2020.
Heather Morris vierailee Helsingin virtuaalisilla kirjamessuilla lauantaina 24.10. kello 13. Haastattelijana toimii Jukka Petäjä. Haastattelu on livemuotoinen ja se käydään englanniksi.
Åsa Wikforss on Tukholman yliopiston teoreettisen filosofian professori ja Kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen. Hän on myös Ruotsin akatemian tuorein jäsen, Sara Daniuksen tuolin nykyinen haltija. Wikforssilla on Ruotsissa rockfilosofin maine. Hän kirjoitti kirjansa Vaihtoehtoiset faktat, koska arveli kirjalle olevan kovasti tarvetta tässä pirstaloituneessa maailmassa ja koska faktana esitetyään nykyään kaikenlaista tietoa. Kirjan kustantaja on Abban jäsenenä paremmin tunnettu Björn Ulvaeus. Hän on lahjoittanut 110 000 Vaihtoehtoiset faktat -teosta Ruotsin lukiolaisille. Motiivina on Ulvaeuksen mukaan “taistelu tyhmyyttä vastaan”.

Vaihtoehtoiset faktat esittää selkeästi, mitä tieto on ja mitä se ei ole. Onko olemassa vaihtoehtoisia faktoja? Onko tieto sosiaalinen rakenne? Voiko jokin olla totta minulle mutta ei sinulle, vai onko totuus jotain objektiivista? Kirja tarkastelee monipuolisesti yhä lisääntyvää fakta- ja tiedevastaisuutta.

Inhimillistä tietoa leimaa, että se on sosiaalista. Suurin osa tiedoistamme on peräisin muilta ihmisiltä. Siksi voimme kerryttää tietoa tavalla, johon mikään muu eläin ei kykene, mutta samalla se tekee meistä alttiita keksityille uutisille, valheille ja propagandalle. Miten voimme vahvistaa vastustuskykyämme valheellisia ja perusteettomia väitteitä vastaan? Ja kuinka oikaisemme jo tehtyjä virheitä?
Åsa Wikforss vierailee Helsingin virtuaalisilla kirjamessuilla sunnuntaina 25.10. kello 13. Haastattelijana toimii Niko Aula. Haastattelu on livemuotoinen ja se käydään englanniksi.