Epävakaa lapsuus, rikollinen elämä, pahin rikos, tuomio ja sovitus – Sieluton S on hurja elämäkerta

”Olen tuntenut koko elämäni vihaa, ja olen kyllästynyt siihen. Minun on aika katsoa peiliin ja kohdata omat demonini.” Riihimäen vankilassa rikoksiaan sovittava Samuel S. kertoo rankan elämäntarinansa itse kirjoittamassaan uutuuskirjassa Sieluton S – Miten minusta tuli tappaja.

”Tajusin, että minun pitää oikeasti lopettaa kilahtelu, mutta en tiennyt miten. Tunsin vain vihaa, vihaa ja vihaa koko ajan. Minun piti tehdä muutos ja nopeasti.”

Samuel S:n lapsuus oli epävakaa ja vanhempien päihdeongelmien värittämä. Hänestä tuli jo teini-ikäisenä rikollisjengin jäsen. Samuelin tapaamat ihmiset sanoivat, että hän oli sieluton. Sitten hän tappoi.

Rikos johti asianmukaiseen tuomioon, ja nyt hän istuu kymmenen vuoden rangaistustaan Riihimäellä Suomen tarkimmin vartioidussa vankilassa. Vankitoverit ovat syyllistyneet mitä hirveimpiin rikoksiin. Samuel raitistui ja alkoi ymmärtää, että tunnoton väkivalta ja huijaaminen, joita hänkin taparikollisena harjoitti, johtuivat pääasiassa yhdestä asiasta – päihteistä.

Samuel on alkanut ymmärtää myös vanhempiensa tekoja paremmin. Kirjassaan hän kertoo koruttomasti lapsuutensa heikoista lähtökohdista, elämästään ja kaiken käännekohdasta. Hän on kirjoittanut elämäntarinansa itse.

Samuel S on löytänyt räppäämisestä tietään ulos. Hänellä ja parilla muulla on oma levymerkki, Leijona Lafka.

Samuel S: Sieluton S – Miten minusta tuli tappaja
Aula & Co 2025
kl. 99.1
Painetun kirjan ISBN 978-952-364-606-3
Äänikirjan ISBN 978-952-364-608-7

Vertautuu: Paluu helvetistä, Late, Lusu, Elämäni gangsterina

Sieluton S on Aulan ensimmäinen syyskauden kirja. Koko kesän ja syksyn lyhyet esittelyt täällä.

Jaa:

Lisää juttuja:

Kuvastaja-palkinto Vehka Kurjenmiekalle

Fantasiakirjallisuuspalkinto Kuvastaja jaettiin Helsingin kirjamessuilla 23.10.2025 klo 14.30. Palkinnon sai tänä vuonna Vehka Kurjenmiekan Talventaitto-kirjalle, jonka on kustantanut Aula & Co. Kuvastaja-palkinnon jakaa vuosittain Suomen Tolkien-seura Kontu ry ja se

Lue lisää »

Kirjamessuale on alkanut

Kirjamessuale on alkanut! Kaikki kirjat ovat nyt 20-70 prosentin alennuksessa. Et tarvitse erillistä alekoodia, ei voi yhdistää muihin alennuksiin. Kirjamessuale voimassa 10.11. saakka.

Lue lisää »