35,30€ Alkuperäinen hinta oli: 35,30€.17,60€Nykyinen hinta on: 17,60€.
Euroopan suurimman sisämeren ihmeenomainen historia
Itämeri on ollut jo vuosisatojen ajan tärkeä väylä niin kaupan kuin uusien aatteidenkin näkökulmasta – hyvässä ja pahassa. Roomalaiset kutsuivat merta Mare Barbarumiksi eli barbaarien mereksi. Itämeren vesillä ovat seilanneet myös legendaariset viikingit ja myöhemmät sotakuninkaat.
Yhteydet Itämeren rannoille perustettujen kaupunkien välillä ovat olleet tiiviit, ja tämän vaikutuksen näemme vielä tänäkin päivänä. Satamakaupungit olivat paikkoja, joissa omaksuttiin ensimmäisinä uudet tuotteet, ajatukset ja trendit. Kun satamien portit syystä tai toisesta suljettiin, se ajoi valtiot henkiseen ja taloudelliseen taantumaan.
Itämeri on valitettavasti myös yksi maailman saastuneimmista meristä. Tälläkin historialla on vuosikymmenien mittaiset juuret. Toisen maailmansodan jälkeen Itämereen pumpattiin idän ja lännen välisessä mittelössä määrättömästi jätteitä. Paha meri kertoo yhtäältä elintärkeän merialueen historiasta mutta pohtii myös, millainen Itämeren tulevaisuus on niin poliittisesti kuin ekologisestikin.
Ari Turunen on valtiotieteen lisensiaatti ja tietokirjailija. Petri Laukka on sanomalehti Kalevan pääkirjoitustoimittaja. Paha meri, hyvä meri on heidän toinen yhteinen teoksensa. Turusen laajaan tuotantoon kuuluvat muun muassa teokset Tuoksujen atlas ja Teette niin kuin minä sanon.
ISBN | 9789523643956 |
---|---|
E-kirja | 9789523644755 |
Äänikirja | 9789523644717 |
Kl. | 90 |
Tyyppi | Sidottu |
Sivut | 300 |
Julkaistu | Huhtikuu 2024 |
Teette niin kuin minä sanon kertoo autoritaarisen johtajuuden piirteistä ja esittelee pienoiselämäkerroin autoritaarisia valtionjohtajia ja poliitikkoja.
Tuoksujen atlas vie matkalle ympäri maailmaa tuoksuaineiden mukana. Kiehtova kulttuurihistoriallinen teos esittelee 65 tuoksuainetta ja vie lukijan aistilliselle matkalle myös upean kuvituksensa myötä.
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Kalevankatu 34, 00180 Helsinki
Y-tunnus 2741820-4
info@aulakustannus.fi
Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Lisäksi jaamme sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoja siitä, miten käytät sivustoamme. Kumppanimme voivat yhdistää näitä tietoja muihin tietoihin, joita olet antanut heille tai joita on kerätty, kun olet käyttänyt heidän palvelujaan. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita sivustot voivat käyttää tehdäkseen käyttäjäkokemuksesta tehokkaamman. Lain mukaan voimme tallentaa evästeitä laitteellesi, mikäli se on ehdottoman tärkeää sivuston toiminnan kannalta. Tarvitsemme suostumuksesi kaikenlaisten evästeiden käytölle. Voit muuttaa tai peruuttaa hyväksyntäsi sivustollamme evästeilmoituksen kautta.