Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Price range: 8,80€ through 15,60€

Siivoojan käsikirja on kokoelma yhdysvaltalaisen Lucia Berlinin parhaita lyhyitä kertomuksia. Berlin oli jo eläessään pienen piirin arvostama mestari vaikka jäikin suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Yhdysvalloissa 2015 postuumisti julkaistu kokoelma sai kuitenkin sekä kriitikoilta että lukijoilta hurmioituneen vastaanoton ja nosti Berlinin koko lukevan yleisön tietoisuuteen. Berlinin rosoiset, melankoliset ja mustan huumorin sävyttämät tekstit ovat hienovaraisia ja oivaltavia kuvauksia amerikkalaisesta arjesta pesuloissa, tukiasunnoissa, katkaisuhoidossa, katolisessa koulussa, hienostokodeissa ja kaduilla. Kirjasta on tullut suurmenestys myös mm. Saksassa, italiassa ja Ruotsissa.

Berlin ammensi kertomuksiinsa omasta lapsuudestaan Yhdysvaltojen kaivoskaupungeissa, yltäkylläisistä teinivuosistaan Chilen Santiagossa, kolmesta epäonnistuneesta avioliitostaan, elämänmittaisesta kamppailustaan alkoholismin kanssa sekä Kaliforniassa, New Mexicossa ja Meksikossa viettämistään vuosista ja niistä monista työpaikoista, joilla hän elätti itsensä ja neljä poikaansa.

Lisätiedot

ISBN

9789527269190

Kl.

84.2

Alkuteos

A Manual for Cleaning Women

Alkuteoksen kieli

Englanti

Suomentanut

Kristiina Drews

Sivut

293

Kirjailija

Lucia Berlin (1936–2004) oli yhdysvaltalainen kirjailija, kirjallisuuden opettaja, äiti, alkoholisti, yksinhuoltaja ja sisukas nainen.
Lucia Berlin

Kirjailijan muita teoksia

Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia on jatkoa Lucia Berlinin rakastetulle novellikokoelmalle Siivoojan käsikirja.

Saatat myös pitää...