”Modernin italialaisen kirjallisuuden hehkuva valo.”
New York Times

Omaelämäkerrallisessa teoksessaan Natalia Ginzburg kuvaa torinolaista perhettä Mussolinin ajan Italiassa. Juutalaisen isän ja katolilaisen äidin lapset kasvavat aikuisiksi fasistisen maan ajautuessa kohti toista maailmansotaa. Perheen asema on vaikea – he ovat jyrkkiä fasismin vastustajia, ja Ginzburg läheisineen maksaa kannastaan kovan hinnan. Eloisassa ja humoristisessa teoksessaan Ginzburg herättää henkiin suuren italialaisen perheen, jolla on omat rutiinit ja rituaalit, riidanaiheet, villitykset, lentävät lauseet ja tarinat. Pohjimmiltaan Kieli jota puhuimme on tarina perheestä ja kielestä; tarinankerronnasta sekä selviytymiskeinona että petoksen ja vallankäytön välineenä.

Natalia Ginzburg on 1900-luvun merkittävimpiä italialaiskirjailijoita. Hänen laajaan kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, pienoisromaaneja, novelleja, esseitä ja näytelmiä. Kirjailijanuransa lisäksi hän toimi kustannustoimittajana ja kääntäjänä ja oli Italian parlamentin jäsen vuosina 1983–1987. Kieli jota puhuimme palkittiin ilmestymisvuonnaan 1963 Italian merkittävimmällä kirjallisuuspalkinnolla Premio Stregalla, ja sitä pidetään laajalti Ginzburgin pääteoksena.

”Aina kun huomasin kirjoittaneeni fiktiota vanhasta tottumuksesta, tuhosin kirjoittamani. Paikat, tapahtumat
ja henkilöt ovat kaikki todellisia,” Ginzburg kertoo kirjan esipuheessa ja jatkaa: ”Kenties kaikille ei ole mieleen, että heidän koko olemuksensa etu- ja sukunimeä myöten on talletettu kirjaan. Siihen minulla ei ole mitään sanottavaa.”

“Tässä kirjassa kieli on todella rikasta ja merkittävässä osassa.”  – mikko_lukee IG