”Modernin italialaisen kirjallisuuden hehkuva valo.”
New York Times

Klassikon asemaan nousseessa teoksessaan Kieli jota puhuimme Natalia Ginzburg kuvaa torinolaista perhettä Mussolinin ajan Italiassa. Juutalaisen isän ja katolilaisen äidin lapset kasvavat aikuisiksi Italian ajautuessa kohti fasistista yhteiskuntaa ja toista maailmansotaa. Perheen asema on vaikea – he ovat jyrkkiä fasismin vastustajia.

Eloisassa ja humoristisessa teoksessaan Ginzburg herättää henkiin suuren italialaisen perheen, jolla on omat rutiinit ja rituaalit, villitykset, lentävät lauseet ja tarinat. Pohjimmiltaan Kieli jota puhuimme on tarina perheestä ja kielestä; tarinankerronnasta sekä selviytymiskeinona että petoksen ja vallankäytön välineenä.

”Aina kun huomasin kirjoittaneeni fiktiota vanhasta tottumuksesta, tuhosin kirjoittamani. Paikat, tapahtumat
ja henkilöt ovat kaikki todellisia,” Ginzburg kertoo kirjan esipuheessa ja jatkaa: ”Kenties kaikille ei ole mieleen, että heidän koko olemuksensa etu- ja sukunimeä myöten on talletettu kirjaan. Siihen minulla ei ole mitään sanottavaa.”

“Tässä kirjassa kieli on todella rikasta ja merkittävässä osassa.”  – mikko_lukee IG