Ane Riel

Pihka

21,90

Kuvaus

Tiedot

”Valkoisessa huoneessa oli pimeää kun isäni tappoi isoäidin. Minä olin siellä. Myös Carl oli siellä, mutta häntä he eivät koskaan huomanneet. Oli jouluaattoaamu ja satoi pikkuisen lunta, mutta kunnon valkeaa joulua ei tuona vuonna tullut.”

Näin alkaa tarina Livistä, joka kasvaa pienellä saarella isänsä ja äitinsä kanssa. Elämä on rauhallista ja rakkauden täyttämää. Kaikki on Livistä normaalia, vaikka äiti on niin lihava, ettei pääse pois makuuhuoneesta, isä täyttää kotitaloa romulla ja ilmoittaa elävän tyttärensä kuolleeksi. Arkeen kuuluu sekin, että isä murhaa äitinsä ja se, ettei Liv saa puhua kenenkään kanssa ja joutuu piileskelemään vanhassa kontissa. Hetkeäkään hän ei epäile, etteikö isä rakastaisi häntä. Mutta mitä tapahtuu hyvälle ihmiselle, jota kohtaa menetys toisensa jälkeen, kunnes hän ei enää kestä edes ajatusta uusista menetyksistä?

Pihka on kaunis kertomus rakkaudesta, uskollisuudesta ja huolehtimisesta. Samaan aikaan se on hyytävä tarina menettämisen ja luopumisen pelosta, vainoharhoista sekä vahingossa syntyvästä pahuudesta.

Lasiavain-palkinto 2016

ISBN

9789527190678

Kl.

84.2

Alkuteos

Harpiks

Alkuteoksen kieli

Tanska

Suomentanut

Katriina Huttunen

Sivut

248

Tyyppi

Sidottu

Julkaistu

Lokakuu 2017

Kirjailija

Ane Riel

Ane Riel on tanskalainen kirjailija, joka on kirjoittanut kymmeniä lasten kauno- ja tietokirjoja.

Lue lisää

Kirjailijan teoksia