YSTÄVÄNPÄIVÄTARJOUS: NYT 2 SAAT KIRJAA 1 HINNALLA KOODILLA “YSTÄVÄ26”
Voimassa 22.2. saakka yli 50 euron ostoksiin

Aulan ystäväkirja: Risto Miettinen

Aulan ystäväkirjaan vastaa seuraavaksi dekkaristi Risto Miettinen, jonka esikoisteos Petturi on saanut odotettua jatkoa. Miettistä on aina kiehtonut meissä jokaisessa asuvan hyvyyden ja pahuuden suhde.

Mikä on historiasi kirjoittamisen suhteen?
– Kirjoitin nuoruudessa hiukan pöytälaatikkoon ja sain jotain palkintojakin ainekirjoituskilpailuissa kouluaikaan, mutta kun kun mainonta vei mukanaan, ei aikaa enää ollut. Tein paljon mainoselokuvakäsikirjoituksia ja opetin myös loppuvuosina hiukan niiden tekemistä nuoremmille suunnittelijoille.

Esittele viimeisin kirjasi lyhyesti.
Kostaja on jonkinlainen amok-juoksu. Tarinan päähenkilö, Mikael, vapautuu vankilasta kärsittyään tuomion teosta, jota ei tehnyt, mutta johon tuntee olevansa syyllinen. Ajatus kostosta syntyi vankilan öiden pimeydessä, eikä jätä rauhaan.

Kauanko olet työstänyt kirjaa?
– Mikael Snek -sarjaa kehittelin ja kirjoitin noin kuusi vuotta ennen kuin lähetin Petturin käsikirjoituksen Aulaan.

Miksi haluat kertoa tämän tarinan?
– Haluan kertoa tarinoita. Se on aina viehättänyt. Jännitysgenre on täynnä poliiseja, lakimiehiä ja rikostutkijoita, mutta minun sankarini on rikollinen. Kaikkine heikkouksineen ja vahvuuksineen, ratkaisuistaan huolimatta. Pidän alakuloisesta romantiikasta, mustasta huumorista ja uskon, että melkein jokaisessa meistä, jossain syvällä, säilyy aina pieni siru inhimillisyyttä, kävi elämässä miten tahansa.

Mitkä ovat mielestäsi keskeisiä aiheita tai teemoja kirjassasi? 
– Sattuma määrittää elämän kulun. Uskon kaaosteoriaan ja perhosten siipien uskomattomaan voimaan. Meissä kaikissa on sekä hyvyys että pahuus eivätkä hyvät asiat, joita olemme elämässämme tehneet, häviä ja lakkaa olemasta, vaikka astummekin pahuuden puolelle. Sen, kumpi voittaa, määrää sattuma.

Jaa:

Lisää juttuja:

Julija Iljuha kokosi ukrainalaisten naisten tarinoita kirjaksi – Aula lahjoittaa kirjan myyntituloja Ukrainaan

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, kirjailija Julija Iljuha alkoi kerätä maannaistensa tarinoita. Syntyi Minun naiseni, tarinakokoelma naisista sodassa. Aula & Co julkaisee teoksen 25.2. Rosebud Postitalon tilaisuudessa Ukrainalaisten yhdistys ry:n naisten kanssa. Aula lahjoittaa teoksen myynnistä osan Ukrainan naisille. Ukrainan sodan alkamisesta on pian neljä vuotta.

Lue lisää »

Aulan blogi: Kirjallisuus tunteiden peilinä

Tunteita on niin monenlaisia, ja ne ohjaavat meitä jatkuvasti, mutta ristiriitaiset tunteet saavat meidät epäilemään, miten tulisi toimia. Kirjallisuuden kautta pääsemme tarkastelemaan erilaisia tunteita ja ihmissuhteita, sillä kirjallisuus on kuin

Lue lisää »