Matt Haigin Keskiyön kirjastoa myyty kymmenen miljoonaa – uusi romaani maaliskuussa

Matt Haig on Ison-Britannian tämän hetken suosituimpia kirjailijoita: hänen yksi ainoa teoksensa, Keskiyön kirjasto, on myynyt kymmenen miljoonaa kappaletta. Kirjasta on nyt ilmestynyt pehmeäkantinen versio. Haigin uutuusteos Mahdoton elämä ilmestyy suomeksi maaliskuussa 2024. Haig on profiloitunut erityisesti mielenterveyden puolestapuhujaksi.

Matt Haig on Iso-Britannian tällä suosituimpiin lukeutuva kirjailija, joka on tullut tunnetuksi erityisesti mielenterveysteemoistaan.
Keskiyön kirjasto on hänen tunnetuin romaaninsa, joka on myynyt yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Romaani kertoo Norasta, jonka elämä ajautuu niin suureen umpikujaan, että hän päätyy tekemään itsemurhan. Kuoleman sijaan hän päätyy eräänlaiseen välitilaan.

Matt Haig (s. 1975) on brittiläinen journalisti ja kirjailija. Hän on saanut kirjoistaan lukuisia palkintoja ja niitä on käännetty yli 30 kielelle. Haigin tunnetuin kirja on Syitä pysytellä hengissä, jossa hän kertoo, miten parani masennuksestaan ja romahduksestaan, joka lähes johti itsemurhaan Ibizalla 30 vuotta sitten.

Haig on kirjoittanut myös lastenkirjoja, joista Poika nimeltä Joulu on sovitettu myös valkokankaalle . Haig on vieraillut Suomessa useasti – yksityisesti. Hän päivittää kuulumisiaan ja mielenterveyspohdintoja ahkerasti Instagramissa.

Maaliskuussa ilmestyvä Mahdoton elämä sisältää monia Haigille tuttuja elementtejä. Eläköitynyt opettaja Grace perii vanhan ystävänsä talon Ibizalla. Hän uppoutuu selvittelemään sitä, mitä ystävälle todella tapahtui. Vastaukset kysymyksiin osoittautuvat paljon kummallisemmiksi kuin Grace ikinä olisi osannut edes aavistaa. Samalla hän joutuu käsittelemään myös omaa menneisyyttään ja rakentamaan itselleen uudenlaista elämää. Kirjan on suomentanut Sarianna Silvonen ja se ilmestyy 13.3.

Jaa:

Lisää juttuja:

“Tyttöjen Bonnie & Clyde”, jatkoa Murhat ja mindfulnessille ja muita alkukesän dekkariuutuuksia

Alkukesän ja loppukevään dekkariuutuuksissa ovat Hannah Deitchin esikoisteos Tappaja-ainesta, Lynn Messinan 1800-luvun alun Englantiin sijoittuva Katala esitys ja Benjamin Stevensonin humoristinen Kuka tahansa tässä junassa voi olla syyllinen.

Tällä viikolla julkaistaan Lasiavain-palkitun Tove Alsterdalin Salakäytävä. Tuire Malmstedtin Metso & Vauramo -dekkarin viimeinen osa Lintusielu ja Martin Österdahlin Rapujuhlat ilmestyvät heinä-elokuun vaihteessa. Elokuun lopussa ilmestyy yllätyshitiksi Suomessakin nousseen Karsten Dussen Murhat ja mindfulnessin jatko-osa Sisäinen lapseni tahtoo tappaa.

Lue lisää »