32,10€ Alkuperäinen hinta oli: 32,10€.16,10€Nykyinen hinta on: 16,10€.
Riipaiseva esikoisromaani eronneen naisen mutkaisesta matkasta kohti uutta onnea
Vaikka 29-vuotias Maggie on rahaton, hänen aiheeltaan epämääräinen väitöskirjansa jumittaa pahasti ja hänen avioliittonsa kesti yhteensä vaivaiset 608 päivää, hänelle kuuluu hyvää, siis tosi hyvää. Hän on nimittäin päättänyt ottaa kaiken irti uudesta elämästään juuri eronneena nuorena naisena.
Nyt hänellä on ainutlaatuinen tilaisuus aloittaa yhdeksän uutta harrastusta, syödä roskaruokaa aamuneljältä ja viritellä seksielämäkin siinä sivussa ennennäkemättömään loistoon. Maggie törmäilee piinallisen tarkkanäköisen ja lakkaamattoman itsetutkiskelun ajamana läpi ensimmäisen sinkkuvuotensa tukenaan rakastava mutta suorapuheinen väitöskirjaohjaaja Merris, vastaeronnut ystävä Amy sekä ryhmächatti.
No siis tosi hyvää on katkeransuloinen komedia yhden naisen matkasta kohti onnellista ja merkityksellistä elämää yllättävän avioeron jälkimainingeissa. Romaanin on suomentanut Terhi Kuusisto.
Monica Heisey on Lontoossa asuva kanadalaistaustainen koomikko, palkittu käsikirjoittaja ja toimittaja. Hän on kirjoittanut muiden muassa The New Yorkeriin, The New York Timesiin, Vogueen ja The Guardianiin. Heisey on myös käsikirjoittanut huippusuosittuja komediasarjoja, kuten Schitt’s Creek ja Workin’ Moms. No siis tosi hyvää on hänen esikoisromaaninsa.
“Aikamoista tunteiden vuoristorataa koko kirja!” – Kirjatarha
isbn | 9789523642676 |
---|---|
e-kirja | 9789523643406 |
aanikirja | 9789523643390 |
kl | 84.2 |
englanninkielinen-alkuteos | Really Good, Actually |
suomentanut | Terhi Kuusisto |
tyyppi | Sidottu |
sivut | 368 |
julkaistu | Toukokuu 2023 |
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Kalevankatu 34, 00180 Helsinki
Y-tunnus 2741820-4
info@aulakustannus.fi
Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Lisäksi jaamme sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoja siitä, miten käytät sivustoamme. Kumppanimme voivat yhdistää näitä tietoja muihin tietoihin, joita olet antanut heille tai joita on kerätty, kun olet käyttänyt heidän palvelujaan. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita sivustot voivat käyttää tehdäkseen käyttäjäkokemuksesta tehokkaamman. Lain mukaan voimme tallentaa evästeitä laitteellesi, mikäli se on ehdottoman tärkeää sivuston toiminnan kannalta. Tarvitsemme suostumuksesi kaikenlaisten evästeiden käytölle. Voit muuttaa tai peruuttaa hyväksyntäsi sivustollamme evästeilmoituksen kautta.