Chileläinen runoilija on romaani rakkaudesta, runoista ja perhesuhteista

Alejandro Zambra (s. 1975) on modernin chileläisen kirjallisuuden kirkkaimpia tähtiä. Zambra eli lapsuutensa ja nuoruutensa Augusto Pinochetin diktatuurin (1973–1990) aikana, mikä näkyy vahvasti hänen proosassaan. Zambra on todennut kirjoittamisen olleen hänelle tapa saada oma ääni kuuluviin sorron aikana. Hän on voittanut lukuisia palkintoja kotimaassaan ja keikkunut bestsellerlistojen kärjessä niin Chilessä, USA:ssa kuin muuallakin.

Chileläinen runoilija on Zambran viides mutta ensimmäinen suomennettu romaani. Se kertoo Chilestä ja runoista, mutta myös perheestä, elämästä ja itsereflektiosta. Lähin vertailukohta on John Irving. Huumoria, herkkyyttä ja jopa erotiikkaa yhdistelevä teos on saavuttanut suuren suosion kotimaassaan. Suomentaja on Sari Selander.

Vicente on nuori aloitteleva runoilija, joka on on perinyt rakkauden chileläisiin runoilijoihin hänen isäpuoleltaan, joka kasvatti hänet, mutta katosi sitten hänen elämästään. Vicente tapaa Pru-nimisen amerikkalaisen toimittajan, joka on tekemässä  juttua chileläisistä runoilijoista. Vicente houkuttelee Pruta kirjoittamaan kuuluisien ja kuol­leiden, kuten kuin Neruda, Mistral ja Bolaño, sijaan tavallisista, elävistä ja elantoaan kieli vyön alla tavoittelevista runoilijoista. Työ saattaa Vicenten myös ex-isäpuolensa jäljille – miehen jota hän kerran rakasti kuin omaa isäänsä.

Teos on käännetty myös englanniksi. New York Review of Booksin mukaan Zambra on yksi sukupolvensa briljanteimmista kirjailijoista.

Alejandro Zambra:
Chileläinen runoilija
Aula & Co 2024.
Sidottu. Saatavana myös äänikirjana.
Suomentanut Sari Selander.

Jaa:

Lisää juttuja:

“Tyttöjen Bonnie & Clyde”, jatkoa Murhat ja mindfulnessille ja muita alkukesän dekkariuutuuksia

Alkukesän ja loppukevään dekkariuutuuksissa ovat Hannah Deitchin esikoisteos Tappaja-ainesta, Lynn Messinan 1800-luvun alun Englantiin sijoittuva Katala esitys ja Benjamin Stevensonin humoristinen Kuka tahansa tässä junassa voi olla syyllinen.

Tällä viikolla julkaistaan Lasiavain-palkitun Tove Alsterdalin Salakäytävä. Tuire Malmstedtin Metso & Vauramo -dekkarin viimeinen osa Lintusielu ja Martin Österdahlin Rapujuhlat ilmestyvät heinä-elokuun vaihteessa. Elokuun lopussa ilmestyy yllätyshitiksi Suomessakin nousseen Karsten Dussen Murhat ja mindfulnessin jatko-osa Sisäinen lapseni tahtoo tappaa.

Lue lisää »