32,10€
Mustalla huumorilla höystetty salamannopea, nerokkaasti sommiteltu ja psykologisesti oivaltava maailma
Koko galaksi kävi sotaa. Miljardit olivat jo kuolleet ja miljardeja tulisi vielä kuolemaan. Kuita, planeettoja ja tähtiä tultaisiin tuhoamaan tunteilematta ja sattumanvaraisesti. Idiriläiset taistelivat uskonsa puolesta, Kulttuuri oikeuttaakseen olemassaolonsa. Kyse oli periaatteista. Antautuminen ei tullut kysymykseen.
Keskellä kosmista taistelua oli käynnissä yksityinen ristiretki. Syvällä kuivan ja karun maailman, kuolevaisilta suljetun kuolleiden planeetan uumenissa ja labyrintin kätköissä piileskeli uuden sukupolven mieli. Sekä Kulttuuri että idiriläiset halusivat sen itselleen. Horza oli muuttuja ja hänen seurueensa joukko epäluotettavia palkkasotureita, ihmisiä ja koneita. Heidän kohtalonsa olisi löytää mieli ja samalla kohdata oma tuhonsa.
Muista Flebasta on tyrmäävän vahva ja mielikuvituksellinen avaruusooppera, jonka mittakaava ylittää inhimillisen käsityskyvyn. Se on ensimmäinen Iain M. Banksin Kulttuurista kertova kirja. Kauan kaivatun uusintapainoksen tarkistetun suomennoksen on laatinut Ville Keynäs. Sarjan toinen osa, Pelaaja, ilmestyi syksyllä 2023.
“Muista Flebasta on yli 30-vuotiaaksi kirjaksi edelleen oikein toimiva. Sen scifi-ideat eivät ole vanhentuneet oikeastaan mihinkään. Banks kirjoitti niin kauas tulevaisuuteen ja niin villillä mielikuvituksella, että Muista Flebasta ei ole teknologisesti höpsö. Se maalailee päinvastoin kiehtovan maailman, täynnä kaikenlaista jännittävää.” – Kulttuuritoimitus
“Banksin kirja antaa paljon mietittävää kun yhteiskunnassa tehdään päätöksiä tekoälyn käytöstä ja sen soveltamisesta yhteiskunnassa.” – Jorman lukunurkka -blogi
Iain M. Banksin kirjoista sanottua:
”Yksi vuosikymmenen häikäisevimmistä ja pisimmälle viedyistä avaruusseikkailuista.” – Chicago Sun Times
”Banks on ilmiö!” – William Gibson
”Fantastista mielikuvituksen loistavaa kirjoa, vauhdikkaita tapahtumia ja avaruusoopperan raikuvia sointuja.” – Taikakirjaimet -kirjallisuusblogi
| sarja | Kulttuuri |
|---|---|
| isbn | 9789523643444 |
| e-kirja | 9789523643468 |
| aanikirja | 9789523643451 |
| kl | 84.2 |
| alkuteos | Consider Flebas |
| alkuteoksen-kieli | Englanti |
| suomentanut | Ville Keynäs |
| tyyppi | Sidottu |
| sivut | 479 |
| julkaistu | Maaliskuu 2023 |

Aseiden käyttö on loistava, monikerroksinen teos, jossa Iain Banks vie lukijan jälleen Kulttuurin maailmaan.
Teos on klassikoksi muodostuneen Kulttuuri-sarjan kolmas, itsenäinen osa.
Iain M. Banksin Kulttuuri-sarjan kaksi ensimmäistä osaa yhdessä paketissa.
Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Lisäksi jaamme sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoja siitä, miten käytät sivustoamme. Kumppanimme voivat yhdistää näitä tietoja muihin tietoihin, joita olet antanut heille tai joita on kerätty, kun olet käyttänyt heidän palvelujaan. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita sivustot voivat käyttää tehdäkseen käyttäjäkokemuksesta tehokkaamman. Lain mukaan voimme tallentaa evästeitä laitteellesi, mikäli se on ehdottoman tärkeää sivuston toiminnan kannalta. Tarvitsemme suostumuksesi kaikenlaisten evästeiden käytölle. Voit muuttaa tai peruuttaa hyväksyntäsi sivustollamme evästeilmoituksen kautta.