Heather Morris, polku kirjailijaksi
Morris on kotoisin Uudesta-Seelannista ja asuu nykyään Australiassa. Hän vietti lapsuutensa Uuden-Seelannin maaseudulla vanhempiensa ja neljän veljensä kanssa. Myös muut sukulaiset olivat tiivis osa kirjailijan lapsuutta, sillä myös isovanhemmat ja isoisovanhemmat asuivat lähistöllä. Lapsena Morris nautti urheilemisesta ja lukemisesta. Häntä kehuttiin hyväksi tarinankertojaksi jo silloin, mutta hän ei suostunut kirjoittamaan itse.
Opintojen jälkeen Morris päätyi sosiaalityöntekijäksi Monash Medical Centreen, jossa työskenteli yli 20 vuotta. Samalla hän seurasi lastensa kasvua ja osallistui heidän urheiluharrastuksiinsa. Hän aktivoitui itsekin uudelleen urheilijana sekä päätti vihdoin seurata intohimoaan tarinankerrontaa kohtaan.
Morris ilmoittautui elokuvakäsikirjoittamisen kurssille Australian College of Journalism -kouluun. Ensimmäistä kirjoittamiskurssia seurasi lukuisia kursseja Australiassa ja Yhdysvalloissa. Morris ammensi inspiraationsa sosiaalityöntekijän työssään kuulemistaan tarinoista.
Lopulta hän tapasi Lale Sokolovin ja Auschwitzin tatuoija sai alkunsa.
Palkinnot
• Audie Award for Fiction 2019 (for audio book, read by Richard Armitage)
• Neilsen Gold Bestseller Award 2019
• Apple Book of the Year 2018
• Ehdokkuus: Storytel Awards, paras äänikirja 2019
Linkit
Artikkelit

Aulan kesän ja syksyn uutuudet 2026
Tässä blogiartikkelissa on listattuna kaikki Aula & Co:n kesän ja syksyn 2026 uutuuskirjat. Ota Aulan juhlavuoden lukuvinkit talteen!Kaikki uutuuskirjat verkkokaupassamme. Kotimainen kaunokirjallisuus Milja Kauniston uutuusromaani Napoleonin koodi hyödyntää Ranskan vallankumouksen

Aulan blogi: Kaunokirjojen avulla voi elää monta elämää
Mitä lukisin seuraavaksi? Hyvä kaunokirja on aina erinomainen valinta. Lue oheinen blogi Aulan kaunokirjojen valikoimasta!

Aulan blogi: Elämäkerta on suosittu kirjallisuuslaji
Elämäkerta on aina yksi tulkinta kohteensa elämästä. Siksi voikin olla kiinnostavaa lukea useita elämäkertoja samasta henkilöstä. Niiden avulla saattaa päästä näkemään erilaisia puolia saman henkilön elämästä.