Todellisuutta venyttäviä romaaneja
Matt Haig kirjoittaa aikuisille mukaansatempaavia lukuromaaneita, joissa uppoudutaan syvälle ihmismieleen. Haigin aikuisten romaanit leikittelevät epätodellisen ja todellisen rajalla. Keskiyön kirjasto kertoo Ninasta, joka pääsee näkemään elämäntarinoita, jotka olisivat voineet osua hänen kohdalleen, jos hän olisi tehnyt erilaisia ratkaisuja elämän taitekohdissa.
Aiemmin suomennetun Kuinka aika pysäytetään -romaanin päähenkilö ei vanhennu koskaan. Romaani nimitettiin Me Naiset -lehdessä yhdeksi 2000-luvun parhaista kirjoista. Sen filmatisointioikeudet on myyty, ja elokuvan päärooliin on kiinnitetty Benedict Cumberbatch.
Matt Haigilta ilmestyi syksyllä 2020 jo viides lastenkirjasuomennos ja lisää on tulossa! Monet Haigin lastenkirjoista linkittyvät löyhästi toisiinsa ja ne on kuvittanut kekseliäs Chris Mould.
Jouluaiheiset lastenromaanit Poika nimeltä Joulu, Tyttö joka pelasti joulun ja Joulupukki ja minä kertovat joulupukin nuoruudesta. Tunnelmalliset joulukirjat ovat tulleet jo monen suomalaisen perheen jouluperinteeksi! Haig on sijoittanut jouluaiheisten lastenromaaniensa tapahtumat Suomeen, jossa on vieraillut useita kertoja. Haig nauttii erityisesti Lapissa oleskelusta. Joulukirjoista on tekeillä elokuva, joka tullaan kuvaamaan osittain Suomessa.

Myös Totuuskeijun tähdittämät pienet kuvakirjat sijoittuvat Suomeen. Joulukirjoissakin seikkaillut Totuuskeiju-hahmo on loihdittu lapsena niin, että pystyy sanomaan vain asioita, jotka ovat totta. Keijusta kertovat kirjat normalisoivat yksinäisyyden ja surullisuuden tunteita, ja opettavat, että myös niiden tunteiden kanssa kuitenkin pärjää, kun on rakastava ystävä vierellä. Sarjan ensimmäinen osa Totuuskeiju ilmestyi 2019 ja toinen osa Totuuskeiju menee kouluun ilmestyy syksyllä 2021.

Matt Haig, mielenterveyden kamppailut ja niistä ammentaminen
Haig on kamppaillut masennuksen ja ahdistuksen kanssa pitkään. Ollessaan 24-vuotias hänellä oli vakavia masennusoireita, paniikkikohtauksia ja itsetuhoisia ajatuksia. Perheensä ja nykyisen vaimonsa tuella hän toipui pikku hiljaa. Hän sanoo, että voidessaan huonoimmin hän ei pystynyt lukemaan lainkaan. Hänen alettuaan toipua kirjat olivat kuitenkin kuin lääkettä. Hänelle oli helpottavaa löytää kirjoista muoto ja raamit, jotka tuntuivat kadonneen hänen masentuneelta mieleltään.
Haigin kokemukset mielenterveyden järkkymisestä näkyvät myös hänen kirjojensa aiheissa. Osittain hänen omiin kokemuksiinsa perustuva tietokirja Huomioita neuroottiselta planeetalta käsittelee teknologian ja sosiaalisen median vaikutusta nykyihmisten mielenterveyteen ja elämänlaatuun.
Haigin kokemukset ja itsensä hyväksymisen sanoma tulevat esiin myös hänen lastenkirjoissaan, joissa vaikeuksista selviäminen ja läheisten tuki ovat tärkeitä teemoja. Haigin mielestä lapsille on tärkeää opettaa, ettei elämässä kaikki suju täydellisesti. Siten lapset oppivat sietämään epätäydellisyyttä ja uskomaan selviytymiseen. Esimerkiksi syksyn 2021 lastenkirjauutuus Totuuskeiju menee kouluun opettaa, kuinka tärkeää aito ystävyys on ulkoisen suosion sijaan.
Palkinnot
- Blue Peter Book Award
- Smarties Book Prize
- Ehdokkuus: Carnegie Medal
Artikkelit

Aulan blogi: Hyvä lastenkirja viihdyttää nuoria ja aikuisia
Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, tavataan sanoa. Lastenkirjat eivät nimestään huolimatta ole suunnattu vain lapsille vaan niiden sanomasta ja oivalluksista voivat nauttia vanhemmatkin lukijat.

Aulan blogi: Kaunokirjojen avulla voi elää monta elämää
Mitä lukisin seuraavaksi? Hyvä kaunokirja on aina erinomainen valinta. Lue oheinen blogi Aulan kaunokirjojen valikoimasta!

Matt Haigin Mahdoton elämä on voimakas puheenvuoro ympäristön ja mielenterveyden puolesta
Matt Haig on Ison-Britannian tämän hetken suosituimpia kirjailijoita. Haigin uutuusteos Mahdoton elämä on voimakas puheenvuoro ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin puolesta. Haig on profiloitunut erityisesti mielenterveyden puolestapuhujana.