35,30€
Eeppinen tarina yhden georgialaisen perheen kohtaloista levottoman vuosisadan aikana
1900-luvun alussa Venäjän keisarikunnan laitamilla elävä georgialainen perhe vaurastuu herkullisen huolella varjellun, sukupolvelta toiselle siirtyvän salaisen suklaareseptin avulla. Stasia oppii reseptin isältään ja vie sen mukanaan Pietariin, mistä hänen tuore aviomiehensä on saanut työpaikan Venäjän vallankumouksen ytimessä.
Sata vuotta Stasian muuton jälkeen Neuvostoliitto on hajonnut ja sisällissota on repinyt Georgian kappaleiksi. Niza, Stasian lapsenlapsenlapsi on jättänyt perheen ja muuttanut Berliiniin. Kun Nizan kaksitoistavuotias sisarentytär Brilka kieltäytyy palaamasta Tbilisiin matkustettuaan länteen, on Nizan pakko jäljittää hänet.
Vuodet vierivät, ja sukupolvi toisensa jälkeen kokee suuria rakkauksia ja niiden järisyttäviä loppuja. Maailma järkkyy kerta toisensa jälkeen, järkkyy taas ja lukija on haltioissaan, kun on löytänyt loistavan vanhanajan romaanin jossa elää ja oppia, tutustua unohtumattomiin ihmisiin, eksyä ja löytää taas tiensä uudelleen.
Kahdeksas elämä kasvaa ja kehittyy koko punaisen vuosisadan ajan. Reilusti yli tuhannella sivulla se kuvaa georgialaisen perheen nousua ja tuhoa kuuden sukupolven kuluessa. Se on suurieleinen eeppinen romaani sodasta ja sorrosta, unelmista ja rakkaudesta. Ja suklaasta, joka tuntuu tuovan muassaan niin hurmiota kuin tuhoakin.
Suomeksi Kahdeksas elämä julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Toinen osa julkaistaan keväällä 2025. Kirjan on suomentanut Raija Nylander.
“Kronikasta kehkeytyy runsas ja monta näkökulmaa historiaan tarjoava, viihdyttävä ja koskettava teos.” – Suomen Kuvalehti
“Sopii niin viihteen kuin korkeakirjallisuudenkin ystävälle.” – Eeva-lehti, 11 parasta kirjaa juuri nyt
“Kerronta on sujuvaa ja tapahtumat vievät mukanaan; kirjaa on vaikea jättää kesken.” – Kulttuuritoimitus
“Upea kirja kuljettaa mukanaan läpi sodan ja sorron, rakkauden ja unelmie, suklaata unohtamatta.” – Paha kirjakorppi, @pahakirjakorppi
ISBN | 9789523643598 |
---|---|
E-kirja | 9789523644731 |
Äänikirja | 9789523644724 |
Kl. | 84.2 |
Alkuteos | Das achte Leben (Für Brilka) |
Alkuteoksen kieli | Saksa |
Tyyppi | Sidottu |
Sivut | 650 |
Julkaistu | Maaliskuu 2024 |
Ajat ne ovat jotka hallitsevat, eivät kuninkaat
Suomentaneet Raija Nylander ja Anne Kilpi • kansi Laura Noponen • 4/2025
Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Lisäksi jaamme sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoja siitä, miten käytät sivustoamme. Kumppanimme voivat yhdistää näitä tietoja muihin tietoihin, joita olet antanut heille tai joita on kerätty, kun olet käyttänyt heidän palvelujaan. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita sivustot voivat käyttää tehdäkseen käyttäjäkokemuksesta tehokkaamman. Lain mukaan voimme tallentaa evästeitä laitteellesi, mikäli se on ehdottoman tärkeää sivuston toiminnan kannalta. Tarvitsemme suostumuksesi kaikenlaisten evästeiden käytölle. Voit muuttaa tai peruuttaa hyväksyntäsi sivustollamme evästeilmoituksen kautta.