Paras lahja isänpäiväksi: kirja

Blogi - 7.6.2022

Vuodesta toiseen isää muistetaan kirjalla. Ja miksipä ei muistettaisi, sillä isät tunnetusti pitävät lukemisesta. Aulan kirjoista löytyy luettavaa kaikenlaisille isille.

Kaunoa, tietoa, jännitystä, fantasiaa ja scifiä. Kaikki isät eivät ole samasta muotista, joten ei ole yhtä ainutta kirjaa, joka sopisi kaikille isille. Kannattaakin miettiä, mistä isä on kiinnostunut ja mitä hän tavallisesti lukee. Viihtyykö isä hyvien elämäkertojen vai kenties toisiin todellisuuksiin kurottavan tieteiskirjallisuuden parissa? Yhdet pitävät kiivastahtisista trillereistä, kun taas toiset haluavat lukea historian poikkeusyksilöistä. Me täällä aulalle tiedämme, että isänpäivä on tärkeä päivä, joten tässä on meidän lahjavinkkimme isille.

Tosielämän tarinoita

Kuinka puhua valasta -kirjan kansi.

Uutta kieltä oppimassa: Kuinka puhua valasta

Mitä valas sanoisi meille, jos osaisimme puhua sen kieltä? Luonnontieteen kehitys on jo siinä pisteessä, että pian voimme kommunikoida eläinten kanssa. Kuinka puhua valasta on viihdyttävä matka tieteen parissa.

Teette niin kuin minä sanon -kirjan kansi. Kannessa kolme jalustalla seisovaa patsasta. Etualalla marssivien hahmojen jono.

Pomottajat keskuudessamme: Teette niin kuin minä sanon

Maailma on täynnä enemmän tai vähemmän rasittavia tyyppejä. Mistä heitä oikein sikiää ja miten he onnistuvat haalimaan itselleen kaiken vallan? Entä jos maailmassa ei olisikaan yhtäkkiä yhtään kaikkitietävää päsmäriä?

Sodan ja rauhan kronikka -kirjan kansi. Kannessa kaksi henkilöä, joista toinen etualalla.

Päiväkirja Ukrainasta: Sodan ja rauhan kronikka

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, alkoi Markus Leikola kirjoittaa. Sodan ja rauhan kronikka käy läpi järkyttävän sodan ensikuukaudet ja pohtii myös tulevaa.

Vahvojen tarinoiden ystävälle

Kysykää Mialta -kirjan kansi. Kannessa piirros talon edustasta.

Ukrainalainen sukuromaani: Kysykää Mialta

Mian ja Lilian isoäidin elämä on jo ehtoopuolella. Siskokset päättävät muuttaa kesäksi isoäidin luo Ukrainan maaseudulle. Kesä muuttaa lopulta kaikkien elämän.

Lasten juna -kirjan kansi. Kannessa selin oleva lapsi, jonka vieressä matkalaukku.

Tarina unohdetuista: Lasten juna

Sota on ohi, ja juna kuljettaa tuhansia lapsia eteläisestä Italiasta pohjoiseen. Lasten juna todellisiin tapahtumiin pohjaava koskettava tarina perheestä, toivosta ja selviytymisestä.

Naisten selli nro 3 -kirjan kansi. Kannessa naisen pää kuvattuna takaa.

Venäjän todelliset kasvot: Naisten selli nro 3

Korruptiota vastustava Anja pidätetään ja tuomitaan vankilaan. Siellä hän päätyy puhumaan vankitovereiden kanssa kaikesta mahdollisesta. Kohta Anjasta alkaa kuitenkin tuntua, ettei kaikki ole aivan kohdallaan.

Ruutitynnyrit räjäyttävää toimintaa ja jännitystä

Välitön uhka -kirjan kansi. Kannessa kaupungin ja konepistoolin siluetit.

Kansainvälisen tason trilleri: Välitön uhka

Kuusi ihmistä murhataan Kruununhaassa. Kun poliisitutkinta ei etene, kutsutaan apuun ammattisotilas Jari Karhu. Tutkinta johtaa Karhun räjähdyspisteessä olevaan Azerbaidžaniin.

Vajoama-kirjan kansi. Kannessa kaksi keskenään taistelevaa lintua.

Murhia Keski-Ruotsissa: Vajoama

Konstaapeli Eira Sjödin saa eteensä visaisen pulman, kun autiotalosta löytyy nälkään kuollut mies. Pian selviää, ettei kyseessä ole ainut uhri. Vajoama on itsenäinen jatko-osa Lasiavaimella palkitulle Juurakolle.

Lumihauta-kirjan kansi. Kannessa sarvekas eläimen pääkallo.

Armoton erämaa kätkee pahuuden: Lumihauta

Matilda Metso joutuu vastatusten perhesurman kanssa. Pian selviää, että kyse on jostain suuremmasta. Ihmetystä aiheuttaa myös keskelle erämaata nousevat mystiset lumihahmot.

Toden ja keksityn rajamailla

Krysa-kirjan kansi.

Mustan huumorin sävyttämä matka historiaan: Krysa

Kylmä sota on päättynyt, mutta voittaja onkin Neuvostoliitto. Sitten teknologisesti ylivertainen keksintö osoittautuu ihmistä fiksummaksi. Sarkasmin sävyttämä tarina viihdyttää ja naurattaa.

Tiima-kirjan kansi. Kannessa erilaisia rattaita, joiden keskellä lukee Tiima.

Aika entinen palaa: Tiima

Muistisairas Alman kiinnepiste on vanha kello, jonka hän vetää joka päivä pysyäkseen järjissään. Yllättävä kohtaaminen palauttaa Alman mieleen muistoja hänen kuolleesta miehestään. Mitä Otolle tapahtui?

Pallosalama-kirjan kansi. Kannessa salamamyrskyn keskellä oleva ihmishahmo.

Luonnonilmiön arvoitusta ratkomassa: Pallosalama

Valtaisa Pallosalama polttaa Chenin vanhemmat tuhkaksi. Pieni poika päättää selvittää tuhoisan ilmiön salaisuuden hinnalla millä hyvänsä. Kiihkeästi etenevä scifi-trilleri on itsenäinen esiosa suositulle Muistoja planeetta Maasta -trilogialle.

Lisää kirjoja jollain teemalla?

Etkö löytänyt sopivaa kirjaa? Voit selata Aulan valikoimaa kategorioittain nettisivuillamme kohdassa Kirjat. P.S. Liittymällä uutiskirjeemme tilaajaksi saat 20 % alennusta verkkokauppamme kirjoista!